2.9.2012
Kesän kuulumisia "lyhyesti".
Tämä sateinen kesä on mennyt yhdessä hujauksessa. Koko kesä paahdettiin töitä
ja nyt vasta elokuussa vietimme kesälomaa. Silti on koirien kanssa tullut puuhattua
kaikenlaista.
Simban kanssa ollaan nyt keskitytty lähinnä TOKOon. Noutopuolella olemme
käyneet kimppatreeneissä tekemässä malttiharjoitusta ja passissa oloa. Muutamia
noutoja tuo on päässyt tekemään, koska ihan kuin Simba tietäisi, että tänään ei
tehdä mitään ja käpertyy nukkumaan kun muut tekevät. Sarkkisen Tomin
koulutuksessa olimme Simban kanssa tuossa heinäkuussa ja ihan kivasti "pikku
koira" tehtävistä selvisi. Kiitos Tomille mukavasta koulutusviikonlopusta
Satakunnan Noutajakoirayhdistyksen puolesta vielä kerran.
Simban kanssa kävimme keväällä yhdessä MEJÄ-kokeessakin, mutta tuoreet
riistanhajut veivät hukkaan. Tuomari Kari Kielo kertoi, että koira jäljestää
suorat osuudet hyvin, mutta nyt kulmien ja katkokulmien harjoittelua. Ohjaaja
sai myös paljon hyviä vinkkejä miten osaa kulkea metsässä eikä pysähtele. Simba
kun on vielä niin ohjaajaherkkä, että kun minä pysähdyn, niin se kuvittelee
ettei sinne suuntaan saa mennä. No nyt minä olen pyrkinyt pysymään liikkeessä ja
se on tuottanut tulosta. Tavalliset kulmat ja makaukset koira merkkaa kivasti
(no ehkä enemmän voisi pysähtyä makauksille). Katkokulmilla koira on ollut ihan
ulalla. Simba ei ole ollut yhtään huolissaan, vaikka veretysosuus loppuu, vaan
jatkanut samalla höyryvauhdilla täysillä hukkaan. Nyt on urakalla tehty
harjoitusjälkiä ja katkokulmia. Viime viikolla jäljestys alkaa näyttämään oikein
kivalta ja aika jälkitarkaltakin. Simballe on nyt tehty harjoitusjälkiä
1-2/viikko ja näin taidetaan jatkaa talveen asti. Kokeisiin mennään vasta kun
katkokulma ja kulmat jääljestetään vielä varmemmin, ehkä ensi vuonna.
Sakke on elämänsä kunnossa. Se tuntuu nauttivan tällä hetkellä kaikesta. Se
nauttii nautinnolisesti yhteisistä pitkistä metsälenkeistä (jos ei sada),
sohvalla ja nurmikolla makoiluista. Iltaisin se nautiskelee ulkosaunan lämmöstä.
Nyt syksyn tullen Sakken metsästysvaistot ovat jälleen puhjenneet kukkaan ja se
on äässyt kyyhkystämäänja sorsastamaan. Isäntä on saanut uuden merkityksen
Sakken silmissä kun Samilla on haulikko, niin emäntä ei metsästysreissuilla ole
mitään. Sakke palvoo Samia. Sakke on kunnostautunut etsimään urakalla
haavakkosorsia. Tutut ja vähän tuntemattomatkin metsästäjät ovat soitelleet
meitä etsimään haavakkosorsia ja Sakkelta ei ole yhtään jäänyt löytämättä.
Eilen molemmat pojat etsivät kahta haavakkosorsaa 2,5 tuntia kun ne sukeltelivat
ja katosivat kaislikkoon monta kertaa, mutta koiran nenä on tarkka. Nyt lihat
ovatkin jääkaapissa marinoitumassa. Simba on lähinnä ajanut lintuja ylös
kaislikosta ja muuten tehnyt pasissaoloa. Kyllä se vielä ehtii noutamaan.
Sakken kanssa korkattiin monen vuoden jälkeen myös kilpailuuraakin TOKOn ja
MEJÄn saralla. TOKO-kisoissa oltiin Huittisissa VOIttaja luokassa ja sieltä
tulokseksi VOI3. Koiralla oli vähän liian kivaa. Satakunnan
Noutajakoirayhdistyksen MEJÄ-kokeessa olimme Sakken kanssa verestämässä muistoja
2 vuoden tauon jälkeen ja kyyneleet nousivatkin silmiin muutaman kerran metsässä
kun Sakke niin nautinnollisesti söi makauksia ja jäljesti niin varman
tuntuisesti. Tuloksena VOI 1, 45p/50p. Muutama turha lenkki tuli tehtyä kahdella
kulmalla. On tuo Sakke vaan niin hyvä tuossa jäljestyksessä.
Tässä seuraavaksi muutamia kuvia kesän matkoista ja touhuista.
Kesäkuu 2012
Matkalla Levillä Simban kanssa. Matkassa oli mukana 12 naista ja 11 koiraa.
Rautavankkurit.com: Tässä meidän hulppea matkustusmuotomme ja kerrassaan loistava porukka!
Simba tiirailee linja-auton kyydissä minne matkamme suuntautuu.Ulkona näkyy mökkiämme.
Tässä kapuamme Kätkätunturille.
Kätkätunturin huipulla lepotaukoa ja loistava retkilounasta sekä upeita maisemia.
Tässä alotamme valloittamaan Pallastunturia. Vaellus kesti n. 12 tuntia aivan upeita maisemia ja hyvää seuraa!
Kaffepaussi
Pallastunturin maisemia. Puolivälitupa siintelee jo kaukaisuudessa.
Tuonne pitäis vielä kiivetä.

Jälleen hyvää ruokaa ja taukoa. Ilma oli aika kylmä. Tuuli ja sadetta hieman tihkui. Simba nautiskeli taukopaikassaan.
Pallastunturi
Pallastunturin yksi erätupa.
Särkitunturille seuraavaksi. Simba ja käppyräinen mänty.
Särkitunturin laella piti päästä vähän irrottelemaan ja patsastelemaan.
Särkitunturin laella li aivan mahtavat maisemat.
Tauot olivat oikein makoisia ja herkullisia retkilounaita maikoisine jälkiruokineen. Tässä grillatut banaanit suklaalla höystettynä.
Tässä Särkitunturin huipulla. Taustalla siintää Pallastunturin huiput. Tässä Levi 2012 with 4 paws: laumassa Oona, Loru, Flikka, Simba, Tinka, Gilda, Upa, Quatro, Helke, Sanni ja Sissi.
Simba tähyilee linja-auton ikkunasta jo koskakohan pääsisi uudelleen lappiin.
Tässä Simba Kätkätunturin huipulla.
Simban kanssa osallistuttiin myös SNJ:n leirillä järjestettävään TOKO-kokeeseen Novascotiannoutajienjoukkueessa.
Hyppynouto
Kaukokäskyt
seuraamista
ruutu
Tunnistusnouto
Tolleriyhdistyksen joukkueessa: minä ja Simba, Tiina ja Ilios, Anna ja Vimma sekä Seija ja Eppu.
Heinäkuussa 2012
Sakken sisko Tuikku tuli vierailulle
Sakke ja Tuikku 8,5v.
Näyttelytreenit Tollershowta varten: vuorossa Simba
Simba
Sakken kasvattaja Tiina Schleutker juoksuttaa Sakkea.
Pariluokkaa varten harjoiteltiin. Kivastihan nuo sisarukset vierekkäin juoksivat. No Sakkella ehkä oli turhankin kivaa :)
Kaunis Aava
Sakke ja Tuikku
Simba toivottaa nautinnollista kesää ja syksyä :D
Elokuu 2012
Satakunnan Noutajakoirayhdistyksen VEPE-treeneissä kävimme myös kesän aikana Raumalla.
Simba veneessä. Veneestä hyppy.
Simba
Simba vetää venettä, jota Sami soutaa.
Sakkekin pääsi muistelemaan VEPEn tehtäviä.
Simba tähyilee merelle.
Sakke pelastaa hukkuvaa.
Kesälomareissulla kävimme elokuussa Fiskarssissa. Oli kyllä hieno paikka. Sinne voipi mennä uudelleenkin. Kovin oli koiraystävällinen paikka.
Mustion linnan puistossa nautiskelimme upeista maisemista ja lämpimästä auringonpaisteesta. Tässä Simba seisoskelee Mustion linnan kesäkatoksessa. Ehkä vedessä uivat sorsat kiinnosti.
Välillä pääsi vilvoittelemaan veteen.
Ajelimme myös saaristonreitin autolla. Tässä olemme autolautalla.
Pojat Nauvon saaristossa.
Tollershow 2012 Jämsässä
(Kuvat: Tiina ja Camilla Schleutker)
Riikka ja Wage-eno ERI, SA, VET1 Onnea! Sakke EH, koska vähän ylimääräistä liikakiloa kyljissä. Arvostelu.
Tiina esitti pariluokassa Sakken ja Tuikun. Tuloksena Pariluokan voitto!
Paras pari 2012 Sakke ja Tuikku-sisko
minä ja mun pojat Jämsässä
Simba ERI (kuva: Virpi Laaksonen)